[ad_1]
Lapsikin tietää, että onni elää käsityössä.
Lasten ja nuorten käsityökursseja järjestettiin Taitokeskuksissamme kesällä 20 kappaletta. Lapsia ja nuoria oli kursseilla yhteensä 147. Kaksi kurssia järjestettiin Sastamalassa yhteistyössä Sastamalan Opiston kanssa.

Kurssit kestivät 3-4 päivää. Iloisen tekemisen tuloksena syntyi keppihevosia, kudottuja mattoja ja poppanoita, ihania kasseja, mosaiikki- ja makrameetöitä, värjäyksiä ja vielä vaikka mitä!

Kursseille tullaan myös muilta paikkakunnilta ja vietetään samalla laatuaikaa mummulassa. Kesäkurssiperinne yhdistyksessämme on pitkä. Kankaanpäässä kursseja on järjestetty yhtäjaksoisesti pisimpään, ja nyt oli jo 40. kurssikesä. Kurssilaisia on ollut jo toisessa polvessa, joten kesäkurssit myös periytyvät.

Onni elää käsityössä kuten kuvista näkyy. Muutama poiminta vielä kesän kurssikuvista.






[ad_2]

Katso Facebookissa