Taito-käsityökoulu

Taito-kasityokoulu, Lapsia ja poppanoita 600x500, Taito Satakunta ry
Lasten Taito-kasityokoulu, mosaiikki, Taito Satakunta ry

Lasten Taito-käsityökoulu on täynnä tekemisen riemua, keksimisen iloa ja hauskaa puuhailua.

Käsityökoulu on suunnattu lapsille ja sen ajatuksena on päästä sisään käsitöiden maailmaan monelta kantilta. Oppilaat pääsevät käyttämään luovuuttaan, ongelmanratkaisukykyään ja tietenkin käden taitoja. Käsityökoulussa opitaan käsityön vaiheita suunnittelusta toteuttamiseen. Kaikessa tässä auttavat ammattitaitoiset ja ystävälliset opettajamme.

 

Hyvää aivoille

Lapsen oma ilmaisukieli kehittyy kokemisen, tekemisen ja tutkimisen välityksellä. Käsityökoulussa tutustutaan moniin eri materiaaleihin ja niiden erilaisiin käyttötapoihin ja työstämiseen eli tekniikoihin. Käsityön hyvistä vaikutuksista ihmisaivoihin on tehty myös useita tutkimuksia. Käsitöitä harrastavat voivat kertoa tämän myös omina kokemuksinaan.

Kun ihminen – oli kyseessä sitten lapsi tai aikuinen – keskittyy käsitöiden tekemiseen, aivot keskittyvät juuri siihen hetkeen, ihminen tuntee olonsa hyväksi ja saattaapa siinä reuntoutuakin. Nykypäivän kiireisessä rytmissä rauhoittuminen käsityön ääreen tuo usein myös kaivatun tauon jatkuvaan tekemiseen ja suorittamiseen. Käsitöihin voi rauhoittua ja antaa mielen levätä ja keskittyä johonkin täysin muuhun, kuin niin sanotun normaalin arjen pyörteissä selviämiseen.

 

Lasten Taito-käsityökoulu on taiteen perusopetusta

Käsityökoulussa opetetaan käsityön taiteen perusopetusta, mikä perustuu lakiin ja asetukseen taiteen perusopetuksesta sekä voimassa oleviin opetussuunnitelman perusteisiin. Opiskelu on siis hauskan tekemisen lisäksi tavoitteellista ja vuodesta toiseen jatkuvaa. Käsityökoulussa oppii taitoja ja tietoja eväiksi elämään, edellytyksiä elinikäiseen harrastukseen ja valmiuksia jatko-opintoihin.

 

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Lasten Taito-kasityokoulu 2, Taito Satakunta ry

Taitokeskus Sastamala

Sastamalan taitokeskus on järjestänyt käsityön taiteen perusopetusta yhteistyössä Sastamalan Opiston kanssa vuodesta 1993. Eritasoisia opetusryhmiä on Sastamalassa kuusi ja ryhmät kokoontuvat kerran viikossa iltapäivisin syyskuusta toukokuuhun.

Sastamalan käsityökoulun 1.tasolle voivat ilmoittautua 7–9 -vuotiaat lapset. Ilmoittautua voi ympäri vuoden, tarvittessa oppilaspaikat arvotaan. Muiden käsityökouluryhmien vapaita paikkoja voi tiedustella.

Lisätiedot taitokeskuksesta ja ilmoittautumiset Sastamalan Opistoon tästä.

Lisää Sastamalan taitokeskuksesta voit lukea täältä.

 

Taitokeskus Noormarkku

Käsityön taiteen perusopetusta on järjestetty  Noormarkun taitokeskuksessa yhteistyössä Otsolan kansalaisopiston kanssa vuodesta 2003 lähtien. Kuudessa ryhmässä opiskellaan monipuolisesti kädentaitoja. Oppilaita on mukana 7-vuotiaasta 16-vuotiaisiin asti.

Ilmoittautumiset Otsolan opistoon tästä.

Lisätietoja Noormarkun taitokeskuksesta täältä.

 

Taitokeskus Kankaanpää

Kankaanpään taitokeskuksessa Käsityökoulu Näppärä toimii yhteistyössä Petäjä-opiston kanssa. Käsityökoulutoiminta taitokeskuksessa alkoi 2012. Ryhmiä on kaksi.

Kankaanpään taitokeskuksesta voit lukea lisää täältä ja ilmoittautumiset Petäjä-opistoon tästä tai numerosta 044 5800 520.

 

Lasten Taito-kasityokoulu 2, Taito Satakunta ry
Mosaiikkityo, Taito Satakunta ry
Lasten Taito-kasityokoulu, mosaiikki, Taito Satakunta ry