[ad_1]
Liity JÄSENEKSI ja tue suomalaisen taidon tarinaa.
Liittymällä jäseneksi taitoyhdistykseen pääset mukaan innostavaan käsityön maailmaan. Käsityötaito tuntuu sydämestä sormenpäihin – pidetään yhdessä taitoa yllä!
Taito Satakunta ry on jo sadan vuoden ajan tarjonnut käsityötaitoja -ja elämyksiä. Kohderyhmä on vuosikymmenten saatossa laajentunut ja kasvanut samoin kuin tarjottu käsitöiden kirjo. Nykyään hyvää mieltä antavan harrastuksen ja taitojen äärellä on myös käsityötaidon tulevaisuus, eli suuri joukko käsityökoululaisia, innokkaita lapsia ja nuoria.
Tätä hetkeä ja tulevaisuuttakin varjostaa koko maailmaa koskeva koronaepidemia, joka ravistelee yritysten ja myös taitoyhdistysten taloutta. Kurssitoiminnan keskeytyminen vei asiakkaat, mutta uskomme, että vain hetkeksi. Haluamme olla olemassa ja tarjota käsityön iloa heti olojen palauduttua normaaleiksi.
Nyt on juuri oikea hetki tukea suomalaisen taidon tarinaa ja liittyä Taito Satakunta ry:n jäseneksi. Taitokeskusten palveluita käyttävän kannattaa valita henkilöjäsenyys (25 e), yhdistyksen eteenpäin selviämistä voi tukea kannatusjäsenyydellä (50 e).
Nettisivuiltamme löydät kaavakkeen. Valitse jäsenyytesi. täytä huolellisesti, tallenna ja lähetä kaavakkeessa näkyvään toimiston sähköpostiin. Saat laskun sähköpostiisi. Maksun jälkeen sinut merkitään jäsenrekisteriin.
http://www.taitosatakunta.fi/liityjaseneksi.htm
Kiitos! <3
#tuenkäsityötä #onnielääkäsityössä #taito
[ad_2]
Katso Facebookissa