[ad_1]
Olen Tiina Jalonen, Sastamalan taitokeskuksen vastaava neuvoja.
Opetan kolmea nuorimpien käsityökoululaisten ryhmää. Lasten into, luovuus ja onnistumisen ilo tarttuvat myös opettajaan. Saan kursseillani opettaa monen ikäisiä ihmisiä: perheitä vauvasta vaariin, nuoria ja aikuisia. Joulunodotuskurssi on ollut ohjelmassa jo viitisentoista vuotta. Työni on monipuolista ja mielenkiintoista. Koko ajan tulee eteen uusia haasteita ja opeteltavaa. Tämän hetken hittijuttu on makramee.
Parhaiten rentoudun omassa pihassa kasvimaata kuopsuttamassa. Eikä ilman käsitöitä ole elämää, ainakin pieni hetki päivässä pitää neuloa. Fiiliksen mukaan voi vaihtaa keskeneräisestä työstä ja tekniikasta toiseen. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi aikuista lasta, joista vanhempi meni kesällä naimisiin. Kissan kokoinen tyhjä paikka jäi Nupsun jälkeen, ehkä vielä joku tulee tilalle.
Muusikko Jarkko Martikaisen eräänä aamuna tv:ssä lausumat sanat sopivat myös minulle: ”Olen saanut tehdä ammatikseni niitä asioita, joihin lapsena rakastuin”.
[ad_2]
Katso Facebookissa