Taitoliitto valitsi jo viidennen kerran Vuoden käsityötekniikan. Parsiminen ja paikkaus on vuoden 2021 käsityötekniikka. ”Tässä ajassa yhä useampi pohtii suhdettaan kuluttamiseen ja sitä kuinka jo pienillä teoilla on merkitystä. Korjaaminen ja paikkaaminen ovat olleet käsityöilmiönä nousussa maailmalla jo pidemmän aikaa. Enää paikkaamista ei hävetä eikä paikkoja piilotella, vaan niistä ollaan päinvastoin ylpeitä. Tällä vuoden käsityötekniikan valinnalla haluamme Taitoliitossa olla osaltamme mukana innostamassa ihmisiä parsimaan ja paikkaamaan”, sanoo Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen.

Taito Satakunnan some-kanavilla Facebookissa ja Instagramissa sekä uudistetuilla nettisivuillamme parsiminen ja paikkaus ovat esillä kevään aikana. Taito Satakunnan Facebookissa alkaa sarja tarinoita otsikolla Parsimisen hurmio lauantaina 16.1.2021. Uusi tarina ilmestyy lauantaisin koko kevään.

Huhtikuussa viikolla 15 kaikissa taitokeskuksissa on Korjauspaja, jonne voi tulla toteuttamaan oman parsimis- tai paikkausunelmansa. Ehkä lempifarkut saavat uuden elämän kauniisti korjattuina tai jo hylätyt reikäiset villasukat päätyvät käyttöön uljaiksi parsittuina.